Pyöräilyssä tapahtuu kummallisia asioita. Tänään ajetulla Giro d'Italian 3. etapilla nousi etapivoiton saavuttaneen Mads Pedersenin (Lidl-Trek) lisäksi huomion keskipisteeksi albanialainen vuohi. Vlorën kaupungissa ja sen ympäristössä ajetulla 160 km pitkällä etapilla vuohi juoksi tielle ja hyppäsi Dion Smithin (Intermarché-Wanty) takarenkaan päälle.
Uusiseelantilaisen pyöräilijän oli reagoitava nopeasti, ja hän väisti ruohikkoon, samalla kun hänen takanaan ajaneet kilpailijat jarruttivat ja väistivät myös vuohta. Myös eläin selvisi välikohtauksesta vammoitta. "Minulla ei ollut paljon aikaa ajatella", sanoi 124. sijalle sijoittunut Smith. "Näin sen noin kymmenen sekuntia etukäteen – poliisi yritti pitää vuohia kurissa, mutta yksi tai kaksi pääsi livahtamaan läpi. Onneksi pysyin pystyssä."
Uuden-Seelannin Pohjoissaarelta kotoisin oleva Smith sanoi hymyillen, että hän on tottunut näkemään teillä lampaita. "Tämä oli ensimmäinen kerta, kun jouduin vuohien kanssa tekemisiin. Mitä voin sanoa? En tiennyt, kumpaan suuntaan mennä – kaikki muut kääntyivät vasemmalle, minä valitsin oikean. Mutta lopulta kaikki meni hyvin. Se osui minuun vähän. Minun täytyy katsoa uusinta, kaikki tapahtui niin nopeasti. Keskityin vain pysymään pyörän selässä. Olisin odottanut jotain kulkukissaa, mutta näyttää siltä, että täällä etelässä on vuohia paljon enemmän."
Giron kolme ensimmäistä etappia ajettiin Albaniassa, huomenna on välipäivä ja kilpailu jatkuu Italiassa. Yleiskilpailun kärjessä on Pedersen, Primož Roglic (Red Bull - BORA - hansgrohe) on 9 sekunnin ja Mathias Vacek (Lidl-Trek) 14 sekunnin päässä.
Vuohi tunnistaa GOATin 🐐
— Intermarché-Wanty (@IntermarcheW) May 11, 2025
Dion Smith on valittu mies tälle Giro d’Italialle 🩷 pic.twitter.com/sd3FrIiTUm

